László Sülen ja Hannu Riskun jazzkonsertti Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskuksessa 9.10. klo 18.00
Unkarilainen pianisti, säveltäjä ja pedagogi László Süle esiintyy Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskuksessa yhdessä muusikko, improvisoija ja säveltäjä Hannu Riskun kanssa. Duo soittaa László Sülen sävellyksiä, joiden joukossa kuullaan myös täysin uutta materiaalia. Konsertti on osa suosittua jazzkonserttien sarjaa, jota Süle on vetänyt Unkarin kulttuurikeskuksessa vuodesta 2013 alkaen.
László Süle (s.1955) opettaa Metropolia Ammattikorkeakoulussa pianonsoittoa, musiikin historiaa, didaktiikkaa ja säveltämistä. Hän opiskeli aikoinaan säveltämistä ja rakastui jazzimprovisointiin, jonka ansiosta hän päätyi suorittamaan jatko-opintonsa Béla Bartók -konservatorion jazzmusiikin laitoksella. Suomeen Süle muutti vuonna 1989 opetustyön perässä. Hän on julkaissut lukuisia levyjä, jotka pitävät sisällään niin hänen omia kappaleitaan kuin muiden säveltäjienkin teoksia. Hän on esiintynyt monissa jazz-kokoonpanoissa ja klassista musiikkia soittavissa kamariorkestereissa.
Hannu Risku (s.1978) on muusikko, improvisoija ja säveltäjä. Hän on valmistunut pop/jazz-pedagogiksi Stadiasta vuonna 2006 pääsoittimenaan rummut ja lyömäsoittimet. Hän on improvisaatioteatteri Stella Polariksen jäsen ja työskentelee lukuisissa yhtyeissä ja teattereissa (mm. Musiikkiteatteri Kapsäkki, Svenska Teatern, Sound & Fury, Paukkumaissi, Kiikka-Iisakki ja Pauliina Kokkonen ja Veljet). Hän on tehnyt vuosia yhteistyötä slovenialaisen Kolektiv Narobovin kanssa ja esiintynyt lukuisilla kansainvälisillä teatteri- ja improvisaatiofestivaaleilla. Hän on toiminut improvisaation tuntiopettajana mm. Teatterikorkeakoululla, Nätyllä (Tampereen yliopisto), useissa kaupunginteattereissa ja kansainvälisillä improfestareilla.
”Sülen musiikille on leimallista suuri muoto, suuret tunteet ja maailmoja syleilevät näyt, mutta myös kuvaileva runollisuus ja herkkä melodisuus parhaimpien jazzballadien tyyliin. Kappaleiden tunnelmat liikkuvat dramaattisesta virtuositeetista meditoivaan ja eteeriseen kuunteluun.”(HS)
Vapaa pääsy! Käsiohjelma 5 euroa, tuotto menee lyhentämättömänä artisteille.