Kaisaniemenkatu 10, Helsinki

Moldovanunkarilaista csángó-musiikkia esittävä PÁSZTORHÓRA-YHTYE ja Suomessa toimiva UNKARILAINEN KANSANTANSSI RY pitävät moldovan- ja transilvanianunkarilaisen tanssituvan pe 29.10. klo 18 Unkarin kulttuurikeskuksessa (Kaisaniemenkatu 10, Helsinki). Väliajoilla on odotettavissa kansantanssiesitys, soitinesittely ja PásztorHóran konsertti.
Rajoitetun kapasiteettimme vuoksi osallistuminen vaatii ilmoittautumisen to 28.10. mennessä osoitteessa https://bit.ly/3n7ok3J.
Viiden nuoren virtuoosin muodostaman PásztorHóra-yhtyeen luovasti sovitettu csángómusiikki on yhtä aikaa perinteellistä ja nykyaikaista. Yhtye on tanssittanut reilut 10 000 ihmistä yli sadalla esiintymispaikalla kahdeksassa maassa. Yhtye saapuu Helsinkiin Puolassa ja Virossa pidetyn pienoiskiertueensa jälkeen, ja Helsingistä he jatkavat matkaansa Hollolan HOLLO JA MARTTA -FESTIVAALILLE.
Unkarilainen Kansantanssi -yhdistys on valinnut motokseen Ferenc Sebőn ajatuksen: “Kansanperinne ei ole orja, jota pitää väkisin, eikä se ole sairas, jota pitää hoivata, vaan perinteen kuuluu elää.” Näin yhdistyksen jäsenet kokoontuvat tanssimaan ja laulamaan joka perjantai. Heidän tavoitteensa on vaalia unkarilaista kansankulttuuria ja esitellä sitä Suomessa.