Mikropódium-nukketeatteri 29.10.

Päivämäärä: 28 lokakuuta
Aika: 21:00
Paikka:  Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskus
Kaisaniemenkatu 10, Helsinki

Mikropódium-nukketeatteri 29.10.

Mikropódium-nukketeatteri esiintyy lauantaina 29.10. klo 15 Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskuksessa (Kaisaniemenkatu 10).

Mikropódium on András Lénártin yhden miehen nukketeatteri. Koko esitys nukkeineen ja näyttämöineen mahtuu matkalaukkuun. Kun matkalaukku avautuu, tapahtuu ihmeitä.

Nuket liikkuvat aivan kuin olisivat eläviä, ja esittävät tarinansa ja tunteensa ilman puhetta. Tunnelma on taianomainen, kun yleisö pääsee seuraamaan esitystä ihan läheltä. Kaikki on pienen pientä, mutta esityksen vaikutus on suuri.

Lénárt perusti Mikropódiumin vuonna 1995, ja vuodesta 1997 lähtien nukketeatteri on tehnyt monia kiertueita ulkomailla. Mikropódium on vieraillut yli 150 kansainvälisillä festivaaleilla. Niin lapsista kuin aikuisistakin koostuva yleisö on saanut nauttia pikkuruisen teatterin esityksistä lähes kaikissa Euroopan maissa, sekä Yhdysvalloissa, Kanadassa, Meksikossa, Brasiliassa, Japanissa, Etelä-Koreassa, Hong Kongissa, Kiinassa ja Taiwanissa. Mikropódium on saanut esityksistään lukuisia nukketeatterialan palkintoja sekä yleisöpalkintoja.

Esitykset sopivat kaikenikäisille. Vapaa pääsy!

Mikropódium esiintyy Helsingin lisäksi Kuopiossa ja Siilinjärvellä tiistaina 25.10. ja Tampereella torstaina 27.10.
Lisätietoja Kuopion ja Siilinjärven esityksistä saa Kuopion Suomi-Unkari Seuran sihteeriltä Anja Kivelältä ( ao.kivela@gmail.com, 0440 827 248).
Tampereen esityksestä lisätietoja antaa Tampereen Suomi-Unkari Seuran puheenjohtaja Irmeli Kniivilä ( irmeli.kniivila@elisanet.fi, 050 581 8471).

Katso myös: http://www.mikropodium.com/