Ilman rajoja

Kansainvälisen keramiikka-akatemian unkarilaisten jäsenten näyttely

Päivämäärä: 4 kesäkuuta - 27 elokuuta
Paikka:  Unkarin kulttuuri-instituutti
Kaisaniemenkatu 10, Helsinki
null

Ilman rajoja – Kansainvälisen keramiikka-akatemian unkarilaisten jäsenten näyttely 

Kansainvälinen keramiikka-akatemia (International Academy of Ceramics, IAC) on maailman arvostetuimpia taideakatemioita. Se perustettiin vuonna 1952, ja sen keskus on Genevessä. IAC pyrkii esittelemään keramiikkataiteen monipuolisuutta, esittämään ja vaalimaan sen vuosituhansia vanhoja perinteitä ympäri maailmaa, vahvistamaan ammatillisia suhteita ja edistämään kansainvälistä yhteistyötä. Keramiikka-akatemia on UNESCO:n yhteistyökumppani.

IAC kokoaa yhteen keramiikkataiteen huipputekijöitä, asiantuntijoita ja instituutioita, jotka valitaan järjestön jäseniksi merkittävän uran tai toiminnan perusteella. Tällä hetkellä jäseniä on lähes 900, joista 807 yksilöjäsentä ja 77 taidelaitosta ja yhdistystä 74 eri maasta. Jäseniin kuuluu keramiikkataiteilijoita, kuraattoreita, tutkijoita, restauroijia, museoita, gallerioita, taideakatemioita ja muita ammatillisia järjestöjä. IAC:illa on 12 unkarilaista jäsentä, 11 keramiikkataiteilijaa sekä Kecskemétin Kansainvälinen keramiikkastudio.

Kansainvälisen keramiikka-akatemian joka toinen vuosi järjestämät kongressit ovat alan tärkeimpiä tapahtumia. Vuoden 2020 kongressin isäntämaaksi oli valittu Suomi, mutta kongressi jouduttiin siirtämään epidemian takia vuoden 2021 syyskuuhun. Suomen kongressin kunniaksi järjestetty näyttely Ilman rajoja esittelee keramiikkataiteen merkittävimpien unkarilaisten edustajien töitä.

VIDEO avajaisista ESIMAKUA näyttelystäDIAESITYS näyttelyn teoksista ja taiteilijoista

Avoinna ma-pe klo 10–18.

Näyttelyn taiteilijat:

Pálma Babos

Babos on työskennellyt Unkarin kuuluisissa Zsolnayn ja Herendin posliinimanufaktuureissa suunnittelijana ja taiteellisena johtajana. Hän on suunnitellut ja tehnyt erilaisia käyttöesineitä, kuten posliiniastioita, mutta myös posliiniveistoksia. Babosin tekemät erikoiset, posliininpaloista kootut rakennelmat ovat ihmisyyden allegorioita, jotka tuovat esille sen eri aspekteja.

https://www.aic-iac.org/en/member/palma-babos/

Sándor Dobány

Dobány aloitti uransa Zsolnayn posliinimanufaktuurissa, myöhemmin hän työskenteli mm. Kecskemétin Kansainvälisessä keramiikkastudiossa sekä toimi vierailevana opettajana Glasgow’n taidekoulussa. Hän tekee numeroituja, käsin maalattuja posliinikäyttöesineitä pienissä sarjoissa, minkä lisäksi hän valmistaa rakennuskeramiikkaa.

http://dobanykurzus.blogspot.com/p/oldal-3.html

Geszler Garzuly Mária

Geszler aloitti uransa suunnittelijana eri posliini- ja keramiikkatehtaissa, sittemmin hän on siirtynyt työskentelemään itsenäisesti. Hän on saanut vaikutteita unkarilaisesta kansantaiteesta sekä Idän, varsinkin Keski-Aasian ja Japanin taiteesta. Hän on ollut kiinnostunut erilaisista teknologisista kokeiluista, mikä näkyy mm. hänen erikoislaatuisissa keramiikkaveistoksissaan ja maisemahahmoissaan.

https://www.aic-iac.org/en/member/maria-geszler-garzuly/

Ágnes Husz

Husz on asunut lähes 30 vuotta Japanissa, joten sekä Idän että Lännen taide ja elämänkatsomus ilmenevät hänen teoksissaan toisiaan täydentäen ja luontevasti. Husz rakentaa töitään käsin kaulituista savinauhoista – tämä hänen itse kehittämänsä tekniikka antaa esineille omaperäisen tyylin. Hän tekee maljakoita, teeastiastoja, veistoksia, installaatioita ja suurikokoisia rakennuskeramiikkatöitä.

https://www.aic-iac.org/en/member/agnes-husz/

Zsófia Karsai

Karsain suunnittelemien ja valmistamien töiden skaala on hyvin laaja ja monipuolinen. Hän on tehnyt mm. käyttöesineitä, kelloja, instrumentteja, leikkimielisiä interaktiivisia esineitä sekä veistoksia ja seinätauluja. Hän leikkii mielellään muodoilla, väreillä sekä pinnoilla ja kokeilee uusia menetelmiä.

https://www.aic-iac.org/en/member/zsofia-karsai/

Márta Nagy

Nagy on työskentellyt sunnittelijana Hollóházan posliinitehtaassa sekä Herendin ja Zsolnayn posliinimanufaktuureissa. Nagy on opettanut useita vuosikymmeniä, nykyään hän yliopiston keramiikkalaitoksen johtaja. Pienoisveistosten ja muiden taide-esineiden lisäksi hän on suunnitellut myös keraamisia koristelaattoja rakennuksiin.

https://www.aic-iac.org/en/member/marta-nagy/

Sylvia Nagy

New Yorkissa asuva keramiikkataiteilija Nagy tekee hyvin monipuolisia ja moninaisia teoksia käyttöesineistä ja pienoisveistoksista installaatioihin ja suurempiin julkisten tilojen töihin. Teosten yllättävät muodot ja kirkkaat värit heijastavat tekijänsä värikästä ja vilkasta olinympäristöä.

https://www.aic-iac.org/en/member/sylvia-nagy/

Imre Schrammel

Schrammel on usean keraamikkosukupolven mestari, joka on toiminut vuosikymmenten ajan Unkarin Taideteollisuuskorkeakoulun (nyk. Moholy-Nagyin taideyliopiston) opettajana ja ollut myös oppilaitoksen rehtori. Hän on opettanut myös eri taidekouluissa ympäri maailmaa. Schrammel on ottanut käyttöön uusia menetelmiä ja kokeillut uusia ilmaisumuotoja ja tyylejä. Hänen tuotannostaan löytyy sekä posliiniastoita ja muita käyttöesineitä että pienoisveistoksia ja suurkokoisia patsaita.

Judit Varga

Yhdysvalloissa asuva keramiikkataiteilija työskentelee omassa studiossaan, minkä lisäksi hän opettaa George Washington -yliopiston keramiikkalinjalla. Hänen töidensä aiheet liittyvät usein luontoon, ja erikoistekniikalla työstettyjen keramiikkaesineiden, kuten kukkien, kotiloiden, simpukankuorten ja siemenkotien hieno tekstuuri ilmentää luonnon harmoniaa, eloisuutta ja katoavaisuutta.

https://www.aic-iac.org/en/member/judit-varga/

Näyttelyn avajaiset perjantaina 4.6. klo 17. Näyttelyn avaa keramiikkataiteilija, Kansainvälisen keramiikka-akatemian jäsen Johanna Rytkölä.

HUOM! Noudatamme viranomaisten koronaohjeita. Tämän vuoksi osallistuminen vaatii ilmoittautumisen to 3.6. klo 12 mennessä osoitteessa hungarian.culture(at)unkarinkulttuuri.fi (ilmoittamalla osallistujien nimet ja lukumäärän). Vahvistamme hyväksytyt ilmoittautumiset kirjallisesti. Pyydämme käyttämään kasvomaskia.