Unkarin lehtoraatti sata vuotta Suomessa, 2. osa

5. Hungarologian kasvua ja ystävyystoimintaa: Tamás Márk ja Valéria Révay

Tamás Márk (lehtorina 1975–1981) oli taustaltaan fennougristi, kuten monet muutkin unkarin lehtorit. Hän tutki etenkin samojedikielten aspektia. Hän oli kuitenkin vahvasti suuntautunut kielenopetukseen. Ei siis yllätä, että hänkin kirjoitti oman unkarin kielen oppikirjansa tai oikeastaan kaksi. Tessék magyarul! Unkarin kielen peruskurssi 1–2 oli ahkerassa käytössä hänen kautensa jälkeenkin. Helsingin yliopiston suomalais-ugrilaisten kielten professori Ulla-Maija Forsberg muistelee, että unkarin opiskelijoilla oli kunnia toimia paitsi kirjan testikäyttäjinä myös lehtorin suomen kielen oikolukijoina. Kaunokirjallisuuden osuus on aikaisempia teoksia pienempi, vaikka mukana onkin joitakin lyhyitä, osin mukaeltuja otteita tuoreista novelleista ja runoista. Márk oli rohkeasti antanut kirjalleen unkarinkielisen nimen, mikä korostaa käytännöllisen, kommunikatiivisen otteen vahvistumista kielenopetuksessa. Kirjassa ei kuitenkaan vielä ole esimerkiksi vapaan puheen harjoituksia. Kirjan alkulehdellä on omistus ”Feleségemnek”, puolisolleni. Tamás Márkin puolisosta Katalin Márkista kerrotaan lehtorisarjan myöhemmässä osassa. 

Márkin kauden päättyessä viidestä sodanjälkeisestä unkarinlehtorista jokainen oli julkaissut vähintään yhden oppikirjan, lukemiston tai kielioppikirjan. Professori Sándor Maticsák kirjoittaakin: ”Hungarologian alan kokemusteni perusteella näyttää siltä, että unkarin oppikirjojen laatimisessa juuri Suomessa vierailevat lehtorit olivat monien vuosikymmenten ajan kaikkein aktiivisimpia. Tämä tietysti vaikutti huomattavasti unkarin opetuksen ja laajemmin hungarologian menestykseen.”(Maticsák Sándor 2015: A magyar nyelv és kultúra oktatása a Helsinki Egyetemen. – In memoriam Görömbei András. Debreceni Egyetemi Kiadó. Lainauksen käännös O. T.)

Tamás Márk oli myös perustamassa yliopiston Folia Hungarica -julkaisusarjaa (1981–2003). Hänen ja Pirkko Suihkosen toimittamassa ensimmäisessä numerossa ollaan aivan ydinkysymysten äärellä: 

Raija Bartens: Johdin, tunnus, pääte, liite; képzö, jel, rag 
Antal Kiss: Yksikön ensimmäinen persoona unkarissa ja suomessa
Mikko Korhonen: Suomi ja unkari sukulaiskielinä: yhtäläisyyksiä ja eroja
Tamás Márk: Sijajärjestelmän kysymyksiä
Péter Simoncsics: Unkarin kieltosanat nem, ne ja uralilainen kieltoverbi
Seppo Suhonen: Mitä on ymmärrettävä johtimen produktiiviudella
Viljo Tervonen: Unkarin prefiksillisten verbien opettamisesta.  

Vuosina 1981–1984 lehtorina toimi Nyíregyházasta saapunut Valéria Révay. Hän oli opettanut myös Debrecenin kesäyliopistossa, ja monet helsinkiläiset työtoverit olivatkin jo sieltä tuttuja. Helsingissä kuitenkin yllätti suomalaisen yliopiston suuri luottamus opiskelijoihin ja toisaalta opiskelijoiden rohkeus esittää toiveita: Révaylta pyydettiin heti alkuun, etteivät unkarin tunnit alkaisi aamukahdeksalta.

Suomen ja Unkarin yliopistojen välillä oli tiiviit suhteet. Révay muistelee, miten Budapestin ELTE-yliopiston fennougristiikan opiskelijat ja Helsingin unkarinopiskelijat vierailivat vastavuoroisesti toistensa luona. Opintomatkat olivat opiskelijoille tärkeä kokemus, joka tietysti lisäsi unkarin kielen suosiota. Taitavimmat opiskelijat pääsivät panemaan kielitaitonsa todelliselle koetukselle, kun he Révayn ohjauksessa suomensivat Tibor Klaniczayn toimittaman Unkarin kirjallisuus -teoksen. 

Kotiin palattuaan Révay opetti unkarin kieltä ja etenkin unkarin kielihistoriaa, mutta myös suomen kieltä ja suomalaista kirjallisuutta. Hän laati suomen kielen oppikirjan unkarilaisille ja oli aktiivinen ystävyyskaupunkitoiminnassa. Vuosina 2003–2012 Révay johti Veszprémin Pannon-yliopiston unkarin kielen laitosta. 
Harvaa opettajaa on muisteltu runossa peräti nimeltä mainiten. Runoilija Rami Saaren kokoelmassa Sateen jalkapohjat (2023, suom. Minna Tuovinen) on runo nimeltä Valéria Révay. Se alkaa näin:

Kadut jäätyvät jäätymistään. 
Kävelen ja ajattelen ensimmäistä unkarin opettajaani.
Hän asuu nykyään Nyíregyházassa, ruusuaitojen ympäröimässä talossa,
jonka rappaukset varisevat. Hänen äänensä täynnä lempeyttä,
kun hän lausui József Attilan runon ”Salaisuuksia”.

Valéria Révayn kaudella Helsingin yliopistoon perustettiin unkarin vieraileva apulaisprofessuuri. Professori Endre Gombár oli vieraillut Helsingin yliopistossa jo lukuvuonna 1982–82, mutta uuden professuurin ensimmäinen haltija oli István Szathmári (1983–1989). Häntä seurasivat András Görömbei (1989–92), László Imre (1992–96), Gábor Tolcsvai Nagy (1996–2000), Márta Csepregi (2000–02) ja lopulta Magdolna Kovács (2002–2009), josta kerrotaan lehtorisarjan viimeisessä osassa. 

6. Lisää unkaria suomalaisille: Márta Csepregi (1984–1990) ja Éva Gerevich-Kopteff

Vuonna 1984 lehtoriksi saapui Márta Csepregi. Opiskelijoita oli tuolloin paljon. Silloinen opiskelija Inker-Anni Linkola-Aikio muistaa, miten hän ensimmäisenä päivänään yliopistossa kiipesi viidenteen kerrokseen ja kuuli käytävillä puhuttavan vain unkaria. “Unkari oli siihen aikaan laitoksen valtakieli, ja mielikuvana minulle jäi, että kaikkien suomalais-ugrilaisella laitoksella oletettiin osaavan jokseenkin sujuvasti unkaria.” Unkaria opetti Márta Csepregin lisäksi pitkäaikainen tuntiopettaja Éva Gerevich-Kopteff, jonka laajasta unkarilaisen kulttuurin asiantuntemuksesta opiskelijat saivat nauttia. 

Mikko Korhosen kuvaus opintoretkistäkin kertoo unkarin elinvoimaisuudesta 1980-luvun lopussa: ”Viime vuosien saavutuksiin kuuluu myös opintoretkikuntien vaihto Helsingin ja Budapestin yliopiston kesken. Nyttemmin vastavuoroisia opintoretkiä tehdään jo säännöllisesti. Retkien ohjelma on muotoutunut sangen täysipainoiseksi. Siihen kuuluu yleensä opiskelijoiden ja nuorten tutkijain pitämiä esitelmiä ja alustuksia seminaarinluonteisissa tilaisuuksissa, tutustumista tieteellisiin laitoksiin ja muihin kulttuurikohteisiin, retki pääkaupungin ulkopuolelle sekä vapaamuotoisempaa ohjelmaa. Tällaisina opintoretket ovat osoittautuneet sekä hyödyllisiksi että virkistäviksi. Ne täydentävät sopivalla tavalla opinto-ohjelmaa ja suovat nuorille mahdollisuuden tutustua toisen maan vastaavan alan opiskelijoihin.” (Korhonen, Mikko 1989: Unkarilainen laitos 60 vuotta. – Folia Hungarica 3.) 

Márta Csepregin kaudelle osunut Unkarin järjestelmänmuutos lisäsi kiinnostusta maata, kieltä ja kulttuuria kohtaan. Vuosikymmenen vaihteessa ilmestyivät unkarinopetuksen klassikot, Éva Gerevich-Kopteffin ja Márta Csepregin yhdessä laatimat oppikirjat Unkaria suomalaisille ja Lisää unkaria suomalaisille sekä Márta Csepregin Unkarin kielioppi. Käytännöllisesti suuntautuneen kieliopin alkusanoissa Csepregi selittää kirjan lähtökohtia: ”Opettaessani unkarin kieltä yliopistossa ja muilla kursseilla olen huomannut, että tarvitaan myös vähemmän seikkaperäinen, kielen peruskysymyksiin keskittyvä katsaus.” Myös Unkaria suomalaisille keskittyy peruskysymyksiin jättäen kaunokirjallisuuden, historian ja taiteen esittelyn vähemmälle. Syinä lienevät olleet muuttunut opiskeluympäristö sekä ajatus opiskelijoiden tavoitteista: Monipuolistuneen kurssivalikoiman ja muun materiaalin ansiosta kaikkea ei tarvinnut enää sisällyttää kielen oppikirjaan. Moni myös opiskeli unkaria voidakseen käyttää kieltä ystävyyssuhteissa, matkailussa tai kenties työelämässä eikä välttämättä edes halunnut päästä käsiksi unkarilaisen kirjallisuuden aarteisiin. 

Márta Csepregi palasi 2000-luvun alussa Helsinkiin unkarin vierailevana professorina. Hän on tunnettu obinugrilaisten kielten tutkija ja on toiminut myös Budapestin ELTE-yliopiston suomalais-ugrilaisen laitoksen johtajana. Éva Gerevich-Kopteff opetti Helsingin yliopistossa eläkkeelle jäämiseensä saakka. 

7. Järjestelmänmuutoksesta uudelle vuosituhannelle: Katalin Márk, József Máté ja Gábor Richly

Uuden vuosikymmenen ensimmäinen lehtori oli Pécsistä saapunut Katalin Márk (1990–1994), entisen lehtorin Tamás Márkin puoliso. Kotiyliopistossaan hän oli opettanut suomea unkarilaisille ja unkaria ulkomaalaisille. Hän oli myös toiminut kääntäjänä, ja lehtorikaudellaan Helsingissäkin hän järjesti unkarilaisen kaunokirjallisuuden käännöskilpailuja. Pécsiin palattuaan hän työskenteli yliopistossa hallinnollisissa tehtävissä. Márk oli ollut aktiivinen Suomen ja Unkarin ystävyyssuhteiden edistäjä jo ennen lehtorikauttaan, ja vierailevana lehtorina hänellä oli Helsingissä keskeinen rooli ystävyystyössä. Kausi lujitti rakkautta Suomeen entisestään. Vuosikymmenien perspektiivistä olennainen tiivistyy muistoiksi arjen kauneudesta: Helsingin kautta muistellessa Márkin mieleen nousee kuva rakkaaksi käyneen lähimetsän haljenneesta kalliosta sekä valkoisena hohtavasta kielomatosta. 

Katalin Márkin jälkeen lehtoriksi tuli debreceniläinen József Máte (1994–1998). Máté muistelee Helsingin-kauden olleen erittäin tärkeä koko perheelle. Sen perintönä hänen poikansakin oppi suomen kielen ja pystyy käyttämään sitä työssään. Suomesta jäivät mieleen erityisesti luonto ja ihmiset. Lehtorikautensa jälkeen Máté työskenteli pääasiassa unkarin kielen opettajana lukiossa sekä monille unkarinopiskelijoiden sukupolville tutuksi tulleessa Debrecenin kesäyliopistossa. Hänelle kuuluu kunnia apuneuvon laatimisesta yhteen unkarinopiskelijoiden kiperimmistä pulmista eli verbiprefiksien opetteluun. Igéző-kirja ilmestyi legendaarisessa Hungarolingua-sarjassa vuonna 2001.

József Máten kaudella vuonna 1995 myös pitkään tuntiopettajana toiminut Éva Gerevich-Kopteff vakinaistettiin lehtoriksi. Hän opetti kielitaitokursseilla ja perehdytti opiskelijoita unkarilaiseen kulttuuriin ja taiteeseen. Opiskelijoita oli runsaasti, ja silloisen opiskelijan Susanna Virtasen kurssimuisto kuvaa hyvin sitä, miten selviönä unkarin oppimista ja osaamista pidettiin. Susanna osallistui lehtori Máten unkarin kielihistorian kurssille, joka sijoittui fennougristiikan perusopintoihin, mutta pidettiin siitä huolimatta unkariksi. Susanna oli ehtinyt käydä vasta unkarin peruskurssin, mutta hän kirjoitti muistiin kaiken, mitä lehtorin puheesta onnistui nappaamaan, ja paikkasi aukkoja lukemalla alan kirjallisuutta suomeksi. 

Gábor Richlyn (1999–2003) tieteellinen profiili poikkesi aiemmista lehtoreista, sillä hän oli historiantutkija. Hänen opiskelijansa saivat yhdistää kielenopiskelun historia-aiheeseen Unkarilaisten omakuvan juuret -kirjahankkeessa. Opiskelijat suomensivat unkarilaisia keskiajan ja uuden ajan historiankirjoituksen tekstejä, jotka koottiin Richlyn selityksillä täydennettyinä teokseksi Unkarilaisten omakuvan juuret (2008). Gábor Richly palasi myöhemmin Helsinkiin ja toimi Unkarin kulttuurikeskuksen johtajana kokonaisen vuosikymmenen ajan (2012–2021).

Richly on kirjoittanut useita Suomen ja Unkarin yhteistä historiaa käsitteleviä teoksia, mutta Unkarin kulttuurin opetuksen kannalta tärkein on ollut pieni kirjanen: Richlyn toimittama Unkari lyhyesti (2000). Vastaava vihkonen oli ilmestynyt jo 1990-luvulla, mutta uusi versio oli paksumpi, värikkäämpi ja näyttävämpi. Siinä eri alojen asiantuntijat esittelevät Unkarin kulttuuria ja historiaa monipuolisesti ja tiiviisti. Kirja on ollut kullanarvoinen Unkarin maantuntemuskurssin lukemistona, mutta epäilemättä onnistunut herättämään satunnaisenkin lukijan mielenkiintoa maata kohtaan. Sen sisältö on suurelta osin edelleen täysin käyttökelpoista, mutta olisihan uudistettu painos 25 vuoden jälkeen toki tarpeen. On sääli, etteivät sellaiset ole kuuluneet Unkarin oppimateriaalien elämänkaareen, vaan vaivalla laaditut teokset jäävät ajan hampaan armoille. Unkari lyhyesti on onneksi saatavilla verkossa: https://issuu.com/unkarin_kulttuuri-instituutti/docs/unkari_lyhyesti  

8. Pysyväksi henkilökunnaksi: Ildikó Vecsernyés ja Magdolna Kovács 

Magdolna Kovács tuli Helsinkiin lähetettynä professorina vuonna 2002, Ildikó Vecsernyés puolestaan lehtorina vuonna 2003. Vuonna 2009 Helsingin yliopistossa luovuttiin lähetetyistä unkarin opettajista ja päädyttiin palkkaamaan opettajat muun henkilöstön tavoin pysyvillä sopimuksilla. Magdolna Kovács ja Ildikó Vecsernyés jäivät kumpikin Helsingin yliopiston palvelukseen. Heidän kolleganaan jatkoi myös Éva Gerevich-Kopteff aina vuoteen 2011 asti. Unkarin oppiaineen henkilöstötilanne oli siis tuolloin erinomainen. Valitettavasti uudella vuosituhannella kiinnostus unkarin kieltä ja Unkarin kulttuuria kohtaan alkoi vähetä. Kovácsin mukaan ilmiössä oli kyse Suomen ja Unkarin suhteen muutoksesta, siitä, miten Unkarin EU-jäsenyyden myötä unkarista tuli vain yksi unionin monista kielistä eikä siihen enää liittynyt itäeurooppalaista romantiikkaa (Kovács Magdolna 2013: Magyar nyelv és kultúra a Helsinki Egyetemen: múlt, jelen – és a jövő dilemmája a 21. század elején. – Lahdelma, Tuomo & Fenyvesi, Kristóf: Intézmények, folyamatok és kutatások a nemzetközi magyarságtudományban.) 

Magdolna Kovács edisti Unkariin liittyvän opetuksen lisäksi sosiolingvistiikan ja etenkin koodinvaihdon tutkimusta ja opetusta. Ildikó Vecsernyésin erikoisalaa on unkarilainen puhuttelukulttuuri ja sen muutos. Hän onkin voinut yhdistää tutkimusaiheensa suoraan opetustyöhönsä unkarin kielikursseilla. Opettajien materiaalityö on ollut vilkasta 2000-luvullakin. Ildikó Vecsernyés on yksi Unkaria helposti -sarjan tekijöistä, ja tällä hetkellä hän laatii kansainvälisen yhteishankkeen puitteissa videosarjaa unkarin opetukseen. Sekä Ildikó että Magdolna olivat mukana tekemässä vuosituhannen alun suurtapausta, kauan kaivattua Suomi–unkari-sanakirjaa (2015). 

Magdolnan jäätyä eläkkeelle vuonna 2023 hänen seuraajakseen valittiin hänen entinen opiskelijansa Outi Tánczos. Outi opettaa Unkarin maantuntemusta, historiaa ja kirjallisuutta sekä unkarin kielioppia, kun taas Ildikó pitää pääasiassa unkarin kielikursseja. Tänä keväänä opintonsa päättävä Elli Savisaari kertoo: ”Kun muistelen unkarin kursseja vuosien varrelta, mieleeni tulee toistuvasti väläyksiä kahvista ja Ildikósta: Zoomin ruudulla kuppi kädessä, Metsätalon käytävillä viemässä opiskelijoita kahvipaussille kesken tunnin, unkarilaisessa kylässä mutteripannun ääressä varmistamassa kofeiininsaannin käännösretriittiläisille, joille on ensin muutamassa vuodessa opettanut riittävät taidot kokonaisten unkarinkielisten artikkeleiden kääntämiseen.” Hyvällä opettajalla on monta tapaa huolehtia opiskelijoistaan. 

Opiskelijoiden Unkari-yhteyden tukeminen, kielitaidon hyödyntäminen projekteissa ja opetusmateriaalin tuottaminen ovat tänä päivänä yhtä tärkeitä kuin satavuotiskauden varhaisemmissakin vaiheissa. Lehtoraatin historian tarkastelu paljastaa, miten paljon aikaisemmat lehtorit ovat pystyneet tekemään oppiaineen ja laajemmin koko unkarilaisen kulttuurin tunnettuuden hyväksi. Heidän kirjoittamansa ja toimittamansa teokset ovat rakentaneet opetukselle perustaa vuosikymmeniksi. Tässä työssä aktiiviset ja taitavat opiskelijat sekä läheiset yhteistyökumppanit kuten Suomi-Unkari Seura ovat olleet usein korvaamattomassa roolissa. Tämän hetken suuri haaste on kieliaineiden suosion lasku, joka nakertaa unkarin oppiaineen ydintä eli paneutuvien opiskelijoiden määrää. Kuitenkin oppiaineella on edelleen opiskelijoita, jotka pystyvät saavuttamansa kielitaidon ja kulttuurintuntemuksen avulla tekemään näkyväksi sellaisia Unkarin puolia, jotka ilman heitä jäisivät täysin pimentoon. Esimerkiksi edellisten kahden lukuvuoden aikana opiskelijat ovat kääntäneet julkaistavaksi elokuvatekstityksiä, novelleja sekä asiantuntija-artikkeleita. Se on kunnioitettava saavutus, kun muistetaan heidän aloittaneen unkarin opiskelun yliopistossa kirjaimellisesti aivan aakkosista. 

Lue artikkelin ENSIMMÄINEN OSA.