Ferenc Vilisics: 6 minuuttia saunassa

Ne eivät ole puutarhan perällä, eivätkä järven rannalla, niitä ei lämmitetä puilla, eivätkä ne ole savuisia. Mitä vielä, eivät ne ole edes mitenkään erityisen hyviä. Suomalaisten uimahallien saunat ja yleiset saunat ylipäätään roikkuvat arvojärjestyksessään ja kunnioitettavuudessaan jonon hännillä. Silti ne voivat olla erinomaisia kaupunkielämän havainnointipaikkoja sellaiselle, joka on halukas viettämään aikaa mietiskellen hämärästi valaistussa kuumuudessa.

Kuinka monta tuhatta vuotta ovat suomalaiset saattaneet huutaa vihaisesti, että "OVI KIINNI!" joka ikinen kerta kun joku käy saunan ovelta? Ja tosiaankin, on niitä, jotka pysähtyvät ovelle ja silmäilevät ympärilleen. Kurkistelevat. Onko tilaa? OVI KIINNI! Ne lapset, joilla on juuri silloin jotain kerrottavaa (huutaen, tottakai) kavereilleen, kun saunan ovi on apposen auki. OVI KIINNI! Viaton, tavallinen ihminen, joka hiippailee saunaan hitusenkin valonnopeutta hitaammin. OVI KIINNI!

Sisäänpääsy vain alasti! Meille unkarilaisille siveydensipuleille, se on hälyttävä ajatus. Siitä huolimatta alastomuuteen ei kannata tuhlata sen enempää sanoja: emme me miesten saunassa mittaile toisiamme – jokainen on sellainen kuin on. Eräs unkarilainen naistuttavani kysyi kerran, hädin tuskin peitellen innostuneisuuttaan, että josko miehet katselevat toistensa mitä-ne-nyt-ovatkaan? Eikä hän täysin uskonut, kun vastasin, ettei sen paremmin kuin muitakaan kehonosia. Totuus on se, että ylivoimaisesti suurin osa miehistä ei ole Adoniksia, mutta ei myöskään täysin ulkonäöltään laiminlyötyjä. Vain arjen nimettömiä sankareita, vähän vatsakkaita, vähän ohuin käsivarsin varusteltuja ja vähän kaljuuntuvia. Heitä - meitä - temmeltää Suomessa parisataatuhatta ja maailmanlaajuisestikin muutama sata miljoonaa.

Yleisen saunan erikoisuus on ihmisten ripeä vaihtuvuus. Puolen minuutin välein ovi aukeaa, joku menee ulos, toinen tulee tilalle, lapset kurkistelevat raolleen jääneestä ovesta tai juoksevat sisään ja kääntyvät puolivälissä nauraen takaisinpäin. Isä astuu sisään pikkulapsi käsivarsillaan, lapsi vastustaa parkuen, hän lähtee kiirehtien ulos. Ja tietysti aikuiset, kaiken ikäiset ja -väriset mielivaltaisesti, alinomaa.

Keskustelua toisilleen tuntemattomien välillä syntyy harvoin, mutta se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tunnelma olisi epäystävällinen. Tätä paikkaa verhoaa jonkinlainen hiljainen, kohtelias ilmapiiri. Ei ole äänekkäitä tervehdyksiä, pieni nyökkäyskin riittää. Lyhyesti tokaistu "saako heittää?" ja pään nyökäytys. Litran kauha liikahtaa. Räiskähdyksen jälkeen vesi haihtuu kuumista kivistä pihisten ja suhisten. Minulla on aikaa vielä yhden hengenvedon verran, sen jälkeen kuumuus peittää alleen kuin sata-asteinen näkymätön viltti.

Kuusi minuuttia saunassa. Kapealuinen, "jalokasvoinen", koukkunenäinen, musta intialainen (?) mies istuu kiukaan vieressä, kauhoen määrätietoisesti vettä. Hetken päästä hän nousee ylös, ottaa rautaämpärin ja kävelee ulos. Puoli minuuttia, ja hän tuo takaisin täyden ämpärillisen, laittaa sen paikoilleen ja menee ulos. Sisällä istuva, punaiseksi kuumentunut kookas kalju nuorimies kumartaa syvään, kiittäen. Intialainen ei enää istu takaisin, hän halusi vain palauttaa ämpärin. Arkipäiväinen kohtaus, jonka voimme tulkita syvällisemminkin, jos haluamme.

​​Isokokoinen kaljupää istuu ämpärin viereen. Hän puhisee pää alaspäin kumartuneena, on melkoisen kuumaa. Hetken kuluttua hän kääntyy minua kohti. – Saanko heittää? – Tottakai!, vastaan. Hän haluaa jutella, niinpä hän jatkaa puhumista, itse mieluummin vain hymisen. Kuumuus sulattaa kasvoni.

– Montakohan astetta täällä mahtaa olla? 80?

– Mhh…mmhh.

– Virossa on mahtavia saunoja, niissä voi olla jopa 100-110 astetta.

– Virossa?

– Niin, olen virolainen. Entä sinä?

– Unkarilainen.

– Joo, Unkari, Virossa on eräs ravintola, Hungarian Kitchen. Sitten hän nousee ylös, menee ulos.

Eräs isä astuu sisään poikansa kanssa ja ottaa kaljun miehen paikan. Poika istuu alemmalla tasolla, viileässä. Sen jälkeen kolme muuta pikkupoikaa astuu saunaan. He ovat solakoita, kiipeävät turhia miettimättä ylimmälle lauteelle. Ensimmäisen pojan isä kaataa tiuhaan vettä kiville, sisällä on helvetillinen kuumuus. Poika käpälöi jalkoväliään, odottaa sitten hetken ja sanoo. – Isä, käyn katsomassa Eeroa, joko se on tullut pois vedestä? Isä nyökkää, poika ryntää viipymättä ulos kuumuudesta.

Sillä välin isä kysyy kolmelta pikkupojalta: – Kestättekö löylyä? – Tietenkin, kuuluu vastaus kolmelta pojalta, yhtä aikaa. – Hyvä on, mies nyökkää. Ja viskaa kaksinverroin vettä kiville. Selkääni kärventää höyry, joka iskee meihin aaltoina. Hintelät pikkupojat kyyristelevät tiiviisti vieri vieressä ylimmällä lauteella, päättäen uhmata tulikuumaa höyrypilveä. He hikoilevat, eivät juttele. – Eero ui vielä, sanoo huolimattomasti isän poika, joka saunaan astuessaan miltei törmää kuumaan löylyyn, seisahtuu ja laittaa kätensä kasvoilleen kesken lauseen. Hän istuutuu nopeasti alas viileämpään. Kahden hengähdyksen pituisen ajan jälkeen hän alkaa taas puhua.

– Isä, meneekö lämmin ilma ulos oven alta?

– Ei, lämmin ilma menee aina kattoa kohti, poistuu tuuletusaukkojen kautta, tuolta ja tuolta.

– Entä milloin mennään uimaan?

– Ihan kohta. Myöhemmin, enhän ole edes alkanut hikoilla. Näetkö? Odota vielä vähän. Laske sataan asti! Poika alkaa "laskea".

– Yksinollayksinollanollayksinolla... En osaa laskea siihen asti!

– Hyvä on, sitten vain viiteenkymmeneen asti!, helpottaa isä, jonka vasen käsi ei ole levännyt minuutteihin, sellaisella tahdilla hän lappaa vettä kuumille kiville. Poika alkaa laskea huimaavaa vauhtia ja pääseekin pian loppuun asti. Isäänsä odottamatta hän nousee ylös ja poistuu. Isä ei tee eroa poikaansa, vaan lopulta hänkin jättää näköalapaikkansa.

Myös kolmen pojan joukko rakoilee. Yksi heistä mutisee – nomälähdin, hölkätessään (lapset tekevät kaiken juoksuaskelin, ellet komenna heitä) pois saunasta. Kaksi muuta katsahtavat toisiinsa, marssivat sitten ulos sanattomasti, suorin vartaloin ja päät koholla. He ovat osoittaneet voimansa, he pystyvät poistumaan häpeilemättä.

Kalju nuorimies tulee sisään heidän jälkeensä pienen tyttärensä kanssa. Viisivuotias poikatukkainen tyttö asettuu isänsä viereen samalla jatkuvasti lörpötellen.

– Isä, älä laita siihen vettä, koska sitten ilma kovettuu, enkä pysty hengittämään, hän pyytää. Hänen isänsä nyökkää.

En minäkään kestä kauempaa, tartun pyyhkeeseeni, suoristaudun ja kävelen ulos saunasta. Joku huutaa perääni: OVI KIINNI!

suomentaja: Niina Ala-Fossi