Anna T. Szabó:Jolán

Älä ihmettele, miksi minä vien pojat päiväkotiin. Parempi puoliskoni on vetäytynyt syrjään asioiden hoidosta pariksi viikoksi. Että miksikö? Saappaiden takia. Saappaiden takia minusta on tullut tohvelisankari. Minun piti mennä jopa vanhempaintapaamiseen, kuvittele, monien naisten joukkoon, ei se enää niin noloa ole, siellä on pari kolme ei-machoilevaa isää, voi olla, että heidänkin vaimonsa ovat nyrjäyttäneet jalkansa. Naiset ovat typeriä. Niin tyhmiä, ettet uskokaan.

Juttu alkoi niin, että parempi puoliskoni on kovasti englantilaisten muotilehtien perään. Jos en ole kotona, hän istuu melkein aina koneen ääressä, ja lapset ammattitaitoisesti sekoittavat asunnon tyystin sinä aikana. Viime tiistaina, kun tulin kotiin, vaimo istui sohvalla ja oli juuri piirtämässä jalkapohjansa kuvaa, jotta voisi mitata sentilleen sen pituuden ja leveyden. Kysyin, mitä hemmettiä sinä teet? Hän vetää minut koneen ääreen, näyttää saappaita, aluksi en edes ymmärtänyt, mitä hän niistä haluaa, ne olivat kuin jonkinlaiset joustovartiset kengät, siltä ne suurin piirtein näyttivät, ne oli valokuvattu edestä, takaa, kärki oli terävä, varsi pitkä, etkä taida uskoa, niillä oli nimikin: Jolán. Niillä oli sama nimi kuin mummullani. Kaikkien suurten suunnittelijoiden tuotteilla on nimi, parempi puoliskoni selitti, Olivia tai Penelope tai ties mikä, tämä tässä on Jolene, Korsin aitoa nahkaa, ei vetoketjua, ne täytyy sitoa käsin ylös asti, ompelu on hienoa, nauhat ovat kullanväriset, pohja on nahkaa ja korko on kahdeksansenttinen, mutta kommenttien mukaan kuitenkin älyttömän miellyttävä, ja kaiken lisäksi ne voi tilata netistä. Silloin minulla vasta sytytti, mitä hän tässä oikein aikoo, ja katsoin hintaa, älä yritäkään arvata. Plus postimaksu kaksikymmentä puntaa. Nyt saa kyllä riittää. Oletko menettänyt järkesi, sanon hänelle. Tilata nyt kengät internetin kautta? Mutta että hän mittasi tarkkaan kaikki. Mutta kuitenkin, nehän ovat täysin homssuiset. Kuka sinä luulet olevasi, Neiti Marpleko? No, hän ryntää pois ja paiskaa oven kiinni.

Ennen iltaa emme puhuneet lainkaan. Myöhemminkään hän ei ottanut asiaa esille, mutta iltaisin, kun hän jo nukkui, tarkistin, mitä hän oli tehnyt koneella yksin sinä päivänä. Minulla on se toiminto käytössäni ja usko pois, hän oli vilkuillut saappaita, etsinyt eBaystakin, ja roskakorista löysin hänen laskelmiaan jaloistaan, jopa isonvarpaan pituus oli muutettu tuumanmitoista senteiksi – en tiennytkään, että koko on neljäkymmentä, melkein sama kuin minulla, ei se tähän asti ole tuntunut niin suurelta. Hän on tiiviisti flirttaillut näiden saappaiden kanssa, jaksoi tuskin odottaa, että saisivat toisensa.

Kaksi päivää, eikä hän kestänyt enää, vaan oli salaa tilannut kengät. Tietenkin näin hänen kirjeenvaihdostaan, tiesin hänen salasanansa, että tästä asiasta hän on vaihtanut pari meiliä myös sivuston muotineuvonantajan kanssa, mutten sanonut sanaakaan. Ehdin kyllä ottaa hänen kanssaan yhteen vielä silloin, kun tavara saapuu. Parempi puoliskoni oli koko viikonlopun loistotuulella ja alkoi yllättäen käyttää taas korkeakorkoisia kenkiä, vaikka normaalisti oli jo luopunut niistä. Hän kulki iltaisin edestakaisin asunnossa kompastellen, huojuen ja tasapainoillen, mistä lieneekään kaivanut esiin tyttöajan kenkänsä, hänen jalkansa näyttivät niissä oikein hyviltä, olin jo alkanutkin unohtaa, millaiset reidet hänellä on. Ei hän tietenkään kestänyt tätä, voihki, että tekee kovin kipeää, koska töissä hän ei ollut koskaan pitänyt tällaisia, ei niissä voi seisoa koko päivää, oli kuullut, että New Yorkissa oli keksitty jonkinlainen piikkipallo juuri korkeita korkoja varten, jalkapohjan harjaannuttamiseen. Hän vielä tutkii sitä netistä. Sen päivän iltana hän laittoi vielä häissä käyttämänsä sukkanauhatkin, no totta puhuakseni, minun piti erikseen pyytää tätä, rusetti oli kyllä jo hieman kellastunut, mutta en selittele enempää, minulle tämä sopi hyvin. Häntäkin onnisti, sillä maanantaina koronkorkeus oli jo seitsemässä sentissä, mutta silloin hän luulikin itsestään liikoja ja meni ostoksille. Kaksi torikassia, piikkikorot, se tuotti tuskaa. Sinä päivänä hissi oli epäkunnossa, tiedäthän, että asumme kuudennessa ja portaita ylöspäin mennessä hän nyrjäytti nilkkansa, ensiapu, kipsi, mutta hän ei valittanut sanallakaan, ei itkenyt, en meinannut uskoa sitä kaiken hysteerisyyden jälkeen.

Seuraavana päivänä jäin hänen kanssaan kotiin, vaikkei hän sitä halunnutkaan, mutta vasta silloin, kun postinkantaja tuli, tajusin, miksi hän on istunut koko päivän ikkunan luona. Olisin mennyt ovelle, mutta hän nousi hitaasti pystyyn, kesti viisi minuuttia, ennen kuin hän pääsi ovelle, pidätteli heppua huutaen kaiken aikaa, ettei tämä menisi pois. Hän toi hemmetin suuren laatikon, hetkeen en ymmärtänyt, mikä se on, mutta ennen kuin ehdin kysyä, hän alkoi availla sitä niin kuin tiikeri käy saaliin kimppuun: hampaillaan.

Kun näin Jolánit, en surrut rahoja suurestikaan, näin livenä ne eivät olleet kovin mummumaiset, pikemminkin dominamaiset, kuvittelin paremman puoliskoni niissä alastomana, en sanonut mitään, ajattelin, että hyvä on, tosin nyt on vasta elokuu, mutta syksy on todellakin tulossa ja joulu, olkoon hänelläkin jotain kivaa, ja vain katsoin, mitä hän tekee. Hän hypisteli saappaita alhaalta ylös, tunki kätensä pitkän varren sisään, silitteli nahkaa, tunnusteli yksitellen kultaisia paulahakasia, rapsutti sormellaan pohjaa, onko se todellakin aitoa nahkaa - eikä katsonutkaan minuun, oli niin innoissaan. Sitten hän istui ja alkoi siitä vain vetää saapasta vasemman jalkansa nilkkasukan ja legginsin päälle. Hän punehtui, kun hän kipsissä olevaa jalkaansa ojentaen veti toiseen jalkaansa saapasta samalla sitoen sen nauhaa, aika pitkään, mutta näin, että se on löysä ja ajattelinkin sanoa hänelle, ettei siitä näin tule hyvä, kun hän täysin odottamatta otti ja nousi vauhdilla ylös. Saapasjalalle. Älä hirnu. Ei se ollut kovin vitsikästä, kun korko hänen altaan lähti linoleumilla luistamaan, ja hän rojahti kuin talo. Hän olisi voinut taittaa niskansa eikä vain jalkaansa.

suomentaja: Irmeli Kniivilä