Rosa Liksomin kirjallisuusilta 15.4.

Päivämäärä: 15 huhtikuuta
Aika: 14:00
Paikka:  Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskus
Kaisaniemenkatu 10, Helsinki

Rosa Liksomin kirjallisuusilta 15.4.

Rosa Liksomin kirjallisuusilta Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskuksessa (Kaisaniemenkatu 10) perjantaina 15.4. klo 17

Rosa Liksom kertoo kirjastaan Hytti Nro 6., joka on saatavilla myös unkariksi. Keskustelu, jonka juontaa kääntäjä Anna Tarvainen, ulottuu myös Rosan Unkariin ja Transilvaniaan tekemiin matkoihin. Lisäksi Rosa haluaisi kuulla juttuja, tarinoita ja kertomuksia Unkarissa asuneilta tai asuvilta. Illan aikana on erinomainen tilaisuus tutustua Rosan näyttelyyn Kevät Karpaateilla.

Rosa Liksom (s. 1958) varttui lapsuutensa Ylitorniolla meänkielisellä alueella, josta hän muutti teini-ikäisenä Rovaniemelle ja vuonna 1977 Helsinkiin. Hän on opiskellut antropologiaa ja yhteiskuntatieteitä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Moskovassa. Rosa on asunut ja matkustellut ympäri maailmaa Tanskasta Siperiaan ja Kiinasta Teksasiin. Nyttemmin hän on viihtynyt pysyvämmin Helsingissä. Rosan teoksia on käännetty lähes kahdellekymmenelle kielelle. Romaanien ja novellikokoelmien lisäksi monipuolinen taiteilija on tehnyt sarjakuvia ja lastenkirjoja. Hänelle on myönnetty lukuisia palkintoja, mm. vuonna 2006 WSOY:n kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinto ja 2011 Hytti nro 6 -teoksesta Kirjataiteen kaunis kirja -palkinto sekä Finlandia-palkinto.

Näyttely Kevät Karpaateilla koostuu teoksista, jotka ovat syntyneet Rosan Unkarin- ja Transilvanian-matkoilla. Vuonna 2010 Rosa vieraili Transilvaniassa ja teki mm. retken unkarilaiskyliin ja Karpaateille. 2014 hänet kutsuttiin Budapestin kirjallisuusfestivaaleille, ja tälläkin matkalla Rosa otti kuuluisia burka-kuviaan. Näyttely on esillä Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskuksen galleria U:ssa 19.4. asti.