Uusi nimenantajamme: Franz Liszt

Kuva: Franz Lisztin musiikkiakatemia

Kuva: Franz Lisztin musiikkiakatemia

24 maassa ja 26 kaupungissa toimiva Unkarin kulttuuri-instituuttien verkosto aloittaa syksyn uudella nimellä ja uudistetulla ilmeellä syyskuun 1. päivänä.

Unkarin kulttuurikeskukset kantavat 1.9. lähtien maailmankuulun unkarilaisen säveltäjän ja pianotaiteilijan Franz Lisztin nimeä.

Franz Liszt oli kaikkien aikojen virtuoosimaisimpia pianotaiteilijoita, joka herätti tekniikallaan peräti todellisen ”lisztomanian”. Liszt oli ensimmäinen musiikin supertähti: yleisö taputti hänelle hurmaantuneena ja jopa pyörtyi hänen konserteissaan. Liszt oli yksi 1800-luvun romantiikan merkittävimmistä säveltäjistä, jonka nimiin kuuluu yli 1400 mestariteosta.

Lisztin isä oli unkarilainen ja äiti itävaltalainen. Hän itse matkusti ja oleskeli ympäri Eurooppaa, mutta valitsi kuitenkin unkarilaisen identiteetin ja kuvasi usein isänmaallisia tunteitaan musiikin kautta. Hän perusti muun muassa Budapestin Franz Lisztin musiikkiakatemian saadakseen Unkarin musiikkielämän kukoistamaan.

Unkarin kulttuuri-instituuttien nimeksi tulee Liszt-instituutti – Unkarin kulttuurikeskus.

Helsingin instituutin alkuperäinen nimi Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskus pysyy yhä käytössä virallisen asioinnin yhteydessä.

Toivotamme kaikki vastakin lämpimästi tervetulleiksi tapahtumiimme!

Muistathan ilmoittautua sähköpostilistallemme kirjoittamalla osoitteeseen hungarian.culture@unkarinkulttuuri.fi.
Vieraile myös KOTISIVUILLAMME ja seuraa meitä FACEBOOKISSA.
Kulttuurikeskuksella on lisäksi YOUTUBE- ja ISSUU-kanavat, joihin lataamme jatkuvasti uutta aineistoa.